Laissa on pykälä väärinkäytösten estämiseksi. Laki edellyttää, että rahat saanut asuu itse talossa vähintään 5 vuotta. Kuinka ollakkaan ukko meni kuolemaan jo kolmen vuoden kuluttua. Ja vaimo meni vielä laittamaan kuolinilmoituksen Ylä-Satakunta lehteen. Merkiksi siitä, että kuolinilmoituksia lueataan, sai leski 4000 euron laskun Parkanon kaupungilta. Kaupungin virkamies, joka yleensä ei tee mitään, ennen kuin häntä on potkittu perseelle viisi kertaa muisti, että em. ikuna-avustuksesta oli kulunut vasta 3 vuotta, joten 5 vuoden ehto ei täyttynyt. Parkanon kaupunki vaati takaisin rahoja, joita se ei ollut edes omistanut, kyse oli valtion rahoista. Hätäpäissään leski meni maksamaan rahat takaisin.
Kun tytär kuuli tapauksesta, hän vei asian oikeuteen, jonka päätökseksi tuli, että kaupungin pitää palauttaa rahat leskelle. KAUPUNKI PÄÄTTI VALITTAA KORKEIMPAAN OIKEUTEEN (rahoista, jotka eivät kuuluneet Parkanolle) maksoi mitä maksoi. Ja taas tuli sama päätös kuin aikaisemmin.
Tämäkö on sitä Parkanon kaupungin säästämistä. Tuhlataan kaupungin verorahoja asiaan, joka ei edes kuulu sille.
Rahat ovat taas leskellä ja tältä osin tämä tarina on saanut onnellisen lopun.
Kalevi Askolin
Tammikuun loppuun kestänyt sopimus ambulanssiyrittäjän kanssa olisi jatkuessaan maksanut 3000 euroa/kk, lisäksi olisi tullut 4 sairaanhoitajaa avuksi terveyskeskukseen + ilmainen ambulanssi varalla 24 h/vrk joka olisi veloittanut vain siloin kun olisi ollut ajossa.
"Voittanut" tarjous antaa 6000 euron/kk-maksulla 1 auton ja sairaanhoitajan.
PARKANO MAKSAA SIIS 36.000 euroa/vuosi ENEMMÄN KUIN AIKAISEMMIN .
Tälläisten päätösten tekijät pitäisi saatta edesvastuusen kaupungin rahojen holtittomasta käytöstä. Sitä paitsi henkilökohtaiset kostot maksetaan henkilökohtaisilla rahoilla..
Pahinta tässä kuitenkin on ambulanssiyrittäjäm kohtalo, häneltä menee lähes kaiki.
Ambulansseista tulee yli 100.000 euron tappiot, sillä käytettyjen ambulanssien markkinat ovat olemattomat, tai niitä ei ole lainkaan.
Se siitä yrittäjän tukemisesta. Tukea annetaan vain silloin, kun kyseessä on oma tai sukulaisten omistama yritys |